+358 40 77 24 517 [email protected]

Muutto on ihanaa vai onko sittenkään?

21.08.2021 | 2 Kommentit

Työskentelin lähes 30 vuotta kiinteistönvälitysalalla. Totesin joskus ääneen, että teemme ihan kamalaa työtä. Pistämme joka kuukausi kymmenet perheet muuttamaan. Useimmat kokevat muuton stressaavana ja ahdistavana. Muutossa kun konkretisoituu koko se tavaramäärä, joka omistamme.

Kokosin tähän muutamia vinkkejä, miten minä olen selättänyt muuttostressiä. Jos itse suunnittelet nyt uuden kodin hankintaa, ota käyttöösi sopivimmat vinkit. Jaa omat muuttovinkkisi meille muille. 

Muutto on minusta ihana asia. Olen “muuttoystävällinen” ihminen ja muuttanut elämäni aikana useasta. Kaikki uusi on minusta jännittävää ja olen odottanut muuttopäivää malttamattomana. Tottakai minäkin olen kokenut muuttostressiä. Muutossa on niin paljon fyysistä työtä ja paljon muistettavaa. Ajoissa aloittaminen auttaa kummasti.

Mistä kannattaa aloittaa?

Jos haaveissa on uusi pienempi koti, tavaran karsiminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Ja vaikka muutto ei tapahtuisikaan vielä vähään aikaan, olet tehnyt itsellesi hyvää raivaamalla tilaa elämälle. Tarpeettomien tavaroiden muuttaminen ja säilyttäminen esim. vuokratiloissa on mielestäni ajan ja rahan tuhlaamista.

Aloita tavaroista, joita et käytä. Autotalleihin, häkkikomeroihin, kellareihin ja varastoihin hautautuu yllättävän paljon turhaa käyttämätöntä tavaraa. Vanha sanonta kuuluu: Pois silmistä, pois mielestä. Mutta viimeistään muutossa tavarat ovat edessäsi, joten on hyvä aika päättää mitä aiot niille ennen muuttoa. 

Viime muutossa lupasin ostajalle tyhjentää oman häkkivaraston, joka oli lämmin iso tila, etukäteen, jotta ostaja voisi tuoda sinne tavaroitaan ennen varsinaista muuttopäivää.

Kiitin mielessäni ostajaa jälkikäteen. Olin vuosien saatossa tunkenut häkkivarastoon paljon tavaraa ja tyhjentäminen kesti useita tunteja. Hyvä niin, että tein sen ensin, enkä vasta muuton loppuvaiheessa väsyneenä ja turhautuneena. Kannatan kokeilemaan varastojen tyhjentämistä heti alkuunsa. Yllättävän paljon sieltä lähti tavaraa eteenpäin eli sama tavaramäärä ei muuttanut uuteen kotiini.

Käy sitten läpi koko koti pikku hiljaa. Päätä mitä kierrätät, myyt, lahjoitat ja mitä viet roskiin.  Pohdi minkä kokoinen uusi kotisi tulee olemaan ja mitä tavaroita muuttaa mukanasi. Mahtuuko nykyiset huonekalut uuteen asuntoon? Voiko niitä uudistaa, ehkä verhoilla uudelleen tai maalata? Jos asuinneliöt pienenevät puoleen, pieneneekö tavaramäärä puolella? 

H-hetki lähestyy

Muistan työvuosilta erään tapauksen. Kollegani oli hakenut kerrostalokolmion myyntiin. Asunnossa asui yksin todella iäkäs rouva. Hän oli luopumassa isosta asunnosta ja muuttamassa pienempään asuntoon, joka oli jo kiikarissa. Menin yhdessä kollegoideni kanssa tutustumaan myyntiin tulleeseen asuntoon, joka oli kauniisti kalustettu ja avara. Kävi ilmi, että rouva oli lasten avustuksella kasannut jo ison kirjahyllyn ja luopunut valtaosasta kirjoja. Omien sanojensa mukaan uudessa asunnossa ei ole tilaa niin isolle kirjahyllylle. Jutun pointti oli siinä, että asukas oli aloittanut jo asunnon tyhjentämisen ja tavaroista luopumisen, vaikka ostajasta ei ollut vielä tietoakaan. 

Usein asuntoesittelyyn tulijat kertoivat ettei heillä ole mikään kiire, kun tiedustelin muuttoaikataulua. Asunnonvaihto on niin iso asia, ettei sitä kannata tehdä kauhealla kiireellä. Valitettavasti se kiire tuli kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun asiakkaan oma asunto meni kaupaksi ja tilalle oli löydyttävä uusi asunto nopeasti. Tilanne oli toki toinen, jos uusi koti oli jo ostettu ennen kuin vanha myytiin pois. 

Aloita muuttoon valmistautuminen

Aloita pakkaaminen heti, kun muuttoaika on tiedossa. Aloita tavaroista, joita et käytä tai tarvitse päivittäin, kirjat, liinavaatteet, pyyhkeet, astiat, lelut  ja vaatteet. Tee samalla  lajittelua säilytätkö vai pistätkö eteenpäin. 

Pese komerot, vaatehuone ja hyllyt sitä mukaan kun ne tyhjenevät. Pese uuni ja jääkaappi sekä mahdollisuuksien mukaan ikkunat. Pese pyykit, sauna ja kylpyhuonetilat. Näin helpotat muuttosiivousta huomattavasti.

Muuttajan muistilista

  • muuttoilmoitus
  • sähkösopimus
  • osoitteenmuutos
  • kotivakuutus
  • yhteys isännöitsijään, jos uutat asunto-osakeyhtiöön
  • nettiyhteys
  • tarkista toivatko palovaroittimet
  • varaa pesukoneen asentaja
  • muuttoauto

Miten tavarat kannattaa pakata?

Mielestäni paras vaihtoehto ovat laatikot, joko koottavat tai muuttoliikkeestä vuokrattavat.  Muuttolaatikot, tussit, teipit ja laput ovat riittävät ja niillä selviät loistavasti. Yleisesti ottaen, muuttolaatikoiden määrä on muuttolaatikko / asuinneliö. 

Nykyisin on saatavilla erilaisia muuttoa helpottavia välineitä. Muutosta on tullut “välineurheilua”. Perinteisten muuttolaatikoiden lisäksi löytyy golfbägi-, henkarivaate- ja huomiolaatikkoja sekä ristikkoja, kosteudensyöjiä, käsikiristekalvoja, muuttotarroja, nojatuolipusseja, ilmakuplakalvoja jne. Paljon on tarjontaa ja varmasti löydät itsellesi oikeat muuttovälineet omiin tarpeisiisi.

Merkkaa tarralapuilla laatikoiden sisältö ja huone tai huonenumero mihin muuttomiehet vievät laatikot. Huoneet voit numeroida pohjapiirustukseen, joka kannattaa kopioida useampana kappaleena muuttomiehille.

Käytä mahdollisimman vähän pussukoita. Ne vievät muuttoautossa tilaa ja muutossa aikaa. 

Hyväksi koettu vinkki on, että pakkaat isoon pussiin petivaatteet, peitot, joissa on jo valmiiksi pussilakanat sekä ensimmäisen illan aikana tarvitsemasi pesuaineet ja vaihtovaatteet. Lapsiperheissä kannattaa pakata lapsille oma kassi, jossa on vaihtovaatteet, vaipat ja pesuvälineet. Merkitse itsellesi mistä löydät muuton jälkeisenä aamuna aamupalatarvikkeet, astiat, kahvinkeittimen jne.

Pussit voit merkitä lapuilla tai eri värisillä teipeillä, jolloin tiedät mitä ne sisältävät. Näin tavarat löytyvät helpommin muuttopäivän iltana, jolloin väsymys jo painaa.

Muuttopäivä

Varaa ruokaa ja juomaa muuttoväelle ja tarpeeksi ihmisiä muuttamaan. Varaa pesukoneen asentaja käymään muuttopäivänä, jolloin pesukone on heti käytettävissä. Illat pimenevät, joten lamput on parasta kiinnittää valoisan aikana jo ennen muuttopäivää. 

Varaa uuteen asuntoon wc-paperia, pesuainetta ja pyyhe. Pistä jää- ja pakastinkaappi päälle ja varaa kylmiä juotavia, seuraavan aamun aamupalatarjoilut sekä kahvitarvikkeet. 

Ole itse paikalla muuttokohteessa tai ohjeista tehtävään joku muu, joka tietää mihin tavarat viedään. Helpottaa kovasti, jossa huonekalut ja muuttolaatikot on suoraan kannettu oikeisiin huoneisiin. 

Vanhassa kodissa loppusiivous ei vie sinulta paljon aikaa, jos olet ennättänyt pestä komerot ja kaapit sitä mukaa kun olet pakannut. Lattiat kannattaa suojata muuton ajaksi ja usein ostajat ovat halunneet, että pahvit ovat saaneet jäädä lattian suojaksi. Tällöin lattioiden imurointi on riittävä. 

Jos muutat omakotitalosta, loppusiivous ei tapahdu käden käänteessä, koska siivottavaa tilaa on huomattavasti enemmän kuin osakehuoneistossa. Tässäkin auttaa jos sinulla on riittävästi aikaa valmistautua muuttoon, voit tehdä siivoamista vähitellen. 

Muutto on vihdoinkin tehty

Muuttoilta kannattaa pyhittää rauhoittumiseen ja lepäämiseen. Tämän jälkeen voit keskittyä täysin uuden kodin sisustamiseen ja muuttolaatikoiden purkamiseen. Urakka, joka on ehkä mieluisempi kuin pakkaaminen ja varsinainen muutto. Voimia tähänkin vaiheeseen tarvitaan.

Viimeisimmän muuton iltana nautimme ystävien kanssa kuoharia. Muutto oli tehty ja kaikki tavarat olivat asunnossa. Tuntui taivaalliselta mennä nukkumaan suihkun jälkeen puhtaisiin lakanoihin. Sängyn olivat pedanneet ystäväni muuton päätteeksi. Olin kiitollinen ja olen edelleen. Muutossa ystävät ovat kyllä aarteita.

Muuttolaatikkovuorta katsellessa mietit ehkä mihin saat kaikki mahdutettua? Aika ja tilanteesi määrittelevät kuinka nopeasti saat purettua kaikki laatikot. Vältä jemmaamasta muuttolaatikoita varastoon odottamaan seuraavaa muuttoa.

Jos et ennättänyt ennen muuttoa käydä tavaroita läpi, tee se nyt ja aloita tavaroiden karsiminen. Muutossa olet saattanut kiireessä pakata mukaan myös paljon sellaista tavaraa, joka ei ole ollut aikaisemminkaan käytössä eikä tule olemaan tulevaisuudessakaan. Älä osta turhaan säilytystilaa tällaisille tavaroille. Kierrätä, lahjoita tai myy. Tavarat voivat olla tarpeellisia joillekin toisille ja luontoäiti kiittää.

Kiitos sinulle tämän tarinan lukija! 

Jaa omat muuttovinkkisi.

  • Kansainvälinen muutto lisääntyy
  • Kuntien välinen muuttoliike seuraa suhdanteita
  • Suhdanteet ja kansainväliset kriisit vaikuttavat kansainväliseen muuttoliikkeeseen
  • Nuoret aikuiset muuttavat eniten
  • Suomalaiset ovat jälleen liikkeellä

Suomessa tehdään miljoona muuttoa vuodessa. Onko sinulla nyt haaveissasi uusi koti? Jos on ja tarvitset apua muuttoraivaamiseen, täällähän minä olen, ota yhteyttä!

2 Kommentit

  1. Arja

    Olipa taas hyvät ohjeet ja kirjoitus.

    Vastaa
  2. Tarja

    Kiitos Arja ❤ Teillä oli muutama vuosi
    Sitten iso mökin muuttourakka.
    Hienosti hoiditte sen, ammattilainen olet!

    Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *